 |
| Heippa taase pitkästä aikaa... Eli luin tuos yks päivä yhen lotan blogii ja sielä oli aivan ihanasti kirjotettu onnellisuudesta. Mää en ainakaan ite omalla kohalla mieti sillai pohdiskelemalla että oonko onnellinen vai en. Ekana tulee mielee että en oo kauheen onnellinen just nyt, koska äiti oli tänään leikkaukses ja se on ollu muutenki huonossa kunnossa eikä lääkärit osaa sanoo oikee mikä sillä on. Ja sit mulla ei mee kovin hyvin kotona ja musta tuntuu et haluisin mennä ees vähäksi aikaa jonnekki missä ei ois rajoja ja sais vaa olla. Ja kaikki vanhat asiat alkaa tulla mielee ja taaakkaa tulee lisää. Mutta sit rupesin miettii tarkemmin et hei mulla kuitenki on äiti, ihana pikkusisko, isäpuoli ja isä.. kavereita ja kaikkia! Mut vaikka se menee nii että pitäis arvostaa kaikkia elämän pieniä asioita että meil on katto päänpääl ja ruokaa ja puhasta vettä. Mää oon kuitenki syntyny suomee mitä en oo ite saanu päättää. Ja ei täälläkää aina voi ajatella että asiat ois aina hyvin koska on sitä ja tätä. Moni muu asia voi olla huonosti. Välillä on sellanen olo että pelottaa ajatella että yhtäkkiä kaikki menis niinku haluais tai ainaki et on onnellinen ja mikää ei vois pilata sitä fiilistä, koska joka kerta jotai aina sattuu.... Jep kyllä mää hymyilen, mut se ei aina tarkota sitä että on onnellinen vaan sitä että ainaki yrittää olla. Hymyilen koska pelottaa mitä ihmiset aattelee jos ne näkee sut sellasena millane sun fiiliskin on. Jokainen ihminen voi saaha mut hymyileen mut jokainen ei voi saaha mua onnelliseksi. Nyt on vaa lopulta sellanen fiilis että ei vaan jaksais |
